Kävin taannoin Helsingin Stockmannilla etsiskelemässä Menage à trois -lehteä. Kotimaista, itseään queer-feministiseksi tituleeraavaa pornolehteä. Etsiskelin ympäri lehtiosastoa, en löytänyt, joten turvauduin kassahenkilön apuun. “Joo, painos on loppu eli just nyt ei ole saatavilla. Se on määritelty eroottiseksi lehdeksi eli normaalisti sen pitäisi löytyä tuolta miesten osastolta.”
…
En pysty edes määrittelemään, mikä tässä eniten jurppii. Sekö, että erotiikka on automaattisesti miehille suunnattua? Vaiko se, että miehiä automaattisesti ajatellaan kiinnostavan pornon? Vaiko se, että osastot ylipäänsä on sukupuolitettu? Vai ihan vaan se, etten saanut sitä lehteä?
Huoh. Stockan lehtisosasto on niin suuri, että siellä on vältetty yleisimmät lehtihyllyjen sukupuolittuneisuudet. Autot ja moottorit ja veneilyt ja ampumiset on ihan vain näille teemoille omistetuilla hyllyillä. Että vau, nainenkin saa käydä ostamassa moottoripyörä- tai suunnistuslehden ilman leimautumista mieheksi. Plussaa tästä. Ihan oikeasti. Valitettavasti. Edistystä tämäkin moneen muuhun verrattuna.
Mutta seksi, se on miesten valtakuntaa. Jos jossain lukee porno, naisen pitää kääntää katse pois. Kiinnostavaa sinänsä: samaisella miesten osastolla oli myös tatuoinitilehdet. Kyseisissä lehdissä näytetään esiteltävän paljasta pintaa eli syypää löytyi siitä. Alastomat (nais)vartalot = miehille suunnattu juttu.
Kaari Utrio on joskus kertonut, kuinka uransa alkuaikoina hänen sanottiin kirjoittavan “rouvaspornoa”. Utrion 60-luvun romaanit kertovat kauniista, omaa elämäänsä elävistä naisista keskiajalla. Maailma oli miesten mutta nämä neidot selvisivät aina jotenkin. Heitä haluttiin ja he halusivat. Utrio saattoi kuvailla miehen vartaloa, jota naisen katse hipoi.
Että tässä sitä pornoa naisille. Rouville. Neidithän eivät toki seksiä edes ajatelleet. Naimattomat neitsyet. Joku raja sentään. Rouvat sentään tiesivät seksin mutta eipä nyt pornoilla tämän enempää. Kyllä se kuitenkin on olennaisinta, että on rakkautta ja pitkiä huokailuja.
Okei, joo, ollaan tultu 50 vuotta eteenpäin. Kukaan ei enää kiellä sinkkujen sekstailua ja netti tuo eteemme vaikka mitä. Mutta silti. Yhä edelleen pornon ajatellaan kuuluvan miehille. Jopa erotiikan.
Nyt joku sanoo Fifty Shades of Grey. Mutta oikeasti, jos mietitte, sehän vain vahvistaa tätä asetelmaa. Että lopulta tuli pornokirja, jonka naisetkin voivat lukea. Että naisten pornosta tuli hyväksyttävää. Jihuu, naispornon vallankumous. Mutta oikeasti: tapahtuiko mitään muuta? Naisten oletetaan kostuvan herra Greystä ja ehkä vähän kokeilevan käsirautoja mutta siinäpä se. Yhä edelleen
- Naisten ja miesten oletetaan haluavan erilaista seksikuvastoa ja pornoa
- Naisten ajatellaan haluavan jotenkin kauniimpaa ja pehmeämpää pornoa
- Naisten pornon katsominen on erityinen, vähän ihmeellinen juttu
Pornosivuilta löytyy yhä kategorioita, kuten “female friendly”. Ja ei, kyse ei ole siitä, että näiden kategorioiden videot olisi tehty filmaukseen osallistuneiden naisten oikeuksia kunnoittaen tai feministisesti (mennään pornon tuottamisen tasa-arvo-ongelmiin toisella kertaa) vaan siitä, että siellä on enempi naisia miellyttävämpää pornoa. Vaikka sellaista, jossa mies hieroo naiseen tuoksuöljyjä kynttilöiden valossa ja ehkä puolen tunnin päästä aletaan harkita sitä panemista. Just. Tylsistyminen uhkaa.
Mikä siinä on niin vaikeaa? Eikö vähitellen pitäisi olla selvillä, että ihmiset kiihottuvat monenlaisista asioista? Ja että osa meistä tykkää katsoa pornoa ja osa ei? Ihan sukupuolesta riippumatta. Joo, vai mitä? Eikö tästä pitäisi seurata, että voisin valita sen välillä, haluanko katsoa orgioita vai naisia nuolemassa toisiaan vai hidasta riisuuntumista vai ankaraa jyystöä? Valita sillä perusteella, mistä satun yleisesti tai kyseisellä hetkellä kiihottumaan. Ei sen pohjalta, mikä sukupuoli minulla sattuu olemaan.
Odottelen muuten yhä Ma3-lehden uusinta numeroa.
Pihtarihuorat 
Hei! Aikeenani ei ole kommentoida ylläolevaa juttua (vaikka teksti olikin mahtava, oivaltava ja aivan asian ytimessä!), vaan haluan kysyä mielipidettänne aivan muusta asiasta. 🙂
Oletteko lukeneet HS:n artikkelia Milko Aikiosta, jonka tavoitteena on tuoda Suomeen miesten vapautusliike? Mitä mieltä olette kyseisestä artikkelista, henkilöstä itsestään ja hänen aatteestaan?
Tässä vielä linkki:
http://nyt.fi/a1305944833966?ref=hs-top4-1
TykkääTykkää
Voisin tähän kommentoida omasta puolestani jotakin. Henkilöä en tunne, eikä se oikeastaan ole tän asian kannalta edes kovin relevanttia, että kuka hän on, joten siihen en ota kantaa. Mutta:
Voi valkoinen heteromies ja sen kriisi. Miesliikkeen ihan oikeasti suurin ongelma tällä hetkellä on se, että ne tekee sukupuolten tasa-arvosta sodan naisten ja miesten välillä. Ja se on tosi iso ongelma kun iso osa tavoitteista on hyviä, tärkeitä ja sellaisia, joihin pitää puuttua, jotta meillä olisi kaikilla täällä hyvä ja tasa-arvoinen olla.
Feministit yrittää joka väliin sanoa, että kyllä me ymmärretään sukupuolittuneet ongelmat myös muiden sukupuolien osalta kuin naisten ja niihin pitää puuttua. Kun tämän kirjoituksen kaltainen miesliike ei vaan jotenkin suostu ymmärtämään sitä, että eri ongelmiin on eri ratkaisut ja että mikä tahansa tasa-arvouudistus purkaa näitä ongelmia kaikilla.
Tai kun näitä tyyppejä on niin vaikea kuunnella kun ne oikeat hyvät tavoitteet peittyy ton naisten ylivalta perseilyn alle. Ja sitten tekee tavallaan mieli ottaa toi kundi tohon tissien väliin ja silittää ja sanoo et kaikki järjestyy, kyllä joku vielä haluu olla sun kanssa silleen.
TykkääTykkää
Sota sukupuolten välillä ei ole koskaan ollut myöskään feminismille vieras tapa nähdä asiat, oikeastaan radikaalifeminismiä voisi pitää tällaisen urpoilun pioneerina. Tietysti jos ajattelee suomalaista feminismiä 2010-luvulla, kasikytlukulainen radikaalifeminismi on siitä aika kaukana (tosin enpä muista monenkaan suomalaisen feministin erityisemmin irtisanoutuneen radikaalimmista siskoistaan, ja aina välillä joku linkittää vaikka feministcurrent-sivustolle).
Lisäksi miesliikkeen puolustukseksi täytyy sanoa, että vaikka merkittävä osa niistä on aika syvällä kilaroinnissa, niin se että tänä päivänä miesten korkeammasta kuolleisuudesta työtapaturmissa (95 % miehiä), miesten kuolleisuudesta ylipäänsä, miesten syrjäytymisestä, miehiin kohdistuvasta väkivallasta ja raiskauksista yms. ja miehiä sortavista sukupuolirooleista puhutaan tasa-arvon ongelmina on juuri heidän ansiotaan. Silloin kun vaikka Warren Farrel (joka muuten on virkistävä poikkeus tunkkaisissa miesasiapiireissä sikäli ettei ole lainkaan kilari) julkaisi yhden ensimmäisistä miesten tasa-arvoa käsittelevistä teksteistään, joka oli aika maltillinen ja puhui lähinnä syrjäytymisestä yms., hänestä tuli välittömästi täysi hylkiö feministipiireissä. Tänäkin päivänä amerikkalaiset feministit järjestelee mielenosoituksia sen puhetilaisuuksiin. Nykyään ainakin Suomessa feministit on pitkin hampain joutuneet myöntämään, että miehiinkin voi kohdistua sukupuolittunutta sortoa, mutta tää on Farrelin kaltaisten miesten, ei feministien, ansiota.
Ja toisaalta vaikka tää koko ”miesten oikeus seksiin” -diskurssi näyttää varmasti melko vastenmieliseltä, niin toivoisin että sitä voisi yrittää lähestyä hieman empaattisemmin kuin mihin miesasiamiesten ulosanti varsinaisesti oikeuttaisi. Jossain mielessä miehet jotka kommunikoi emotionaalisia tarpeitaan ja kertoo epäonnistumisestaan pariutumisessa, kyseenalaistaa perinteisen maskuliinisen miesihanteen. Sen sijaan feministit, jotka pilkkaa (ja rehdistä pilkastahan yleensä on kyse, ei esim. mistään kritiikistä) tällaisia miehiä, uusintaa käsitystä, että miehen pitää a) olla osoittamatta negatiivisa tunteita tai heikkoutta b) menestyä kaikessa, erityisesti naisten parissa. Oikeastaan ”entitlement”-keskustelun sanoma tuntuu olevan, että miehellä ei saa olla tyydyttymättömiä emotionaalisia tarpeita ja jos on, niin niistä pitää olla hiljaa. Ja eikö henkilökohtaisen muutenkin pitänyt olla poliittista?
En myöskään voi välttyä vaikutelmalta, että vaikka feministit aina asiasta puhuttaessa kertoo olevansa sitoutuneita kaikkien sortavien sukupuolittuneiden rakenteiden purkamiseen, käytännön tasa-arvopolitiikassa juhlapuheet unohtuvat nopeasti.
TykkääTykkää
Tulinpa muuten itsekin tarkistamaan tänne josko ovat jo teksiä kirjoittaneet aiheesta miesten vapautusliike!
TykkääTykkää
Joitain kommentteja ylläolevaan anonyymin tekstiin. Tämä feministejä ja miesaktivisteja koskeva keskustelu on aina tietysti vähän hankalaa, kun kukin puhuu omasta lähtökohdastaan: minä feministinä, minun feminismini. Yhtä aikaa on ilmeistä, että feministit – tai miesaktivistit – eivät ole samasta puusta ja joku toinen voi aiheesta aiheuttaa syytä kritiikkiin.
Minusta on surullista, että tasa-arvo-ongelmat laitetaan vastakkain. Että naisten aseman parantaminen olisi pois miehiltä, että miesten ongelmiin keskittyminen haittaisi naisia. Näin ei saa olla. Itse ainakin työskentelen sen eteen, että yleisesti tasa-arvo paranisi, että oikeasti olisimme yhtä arvokkaita ja tulisimme kohdelluiksi samanarvoisina sukupuolesta riippumatta. Se, että feministit ja miesaktivistit asetetaan (tai asettuvat) vastakkain on vähän kuin sitä, että kaksi köyhää ja kurjaa laitetaan tappelemaan huovasta samalla kun rikkaat mennä porskuttavat. Ei tämä ole nollasummapeliä ja on surku, jos tasa-arvosta kiinnostuneet ihmiset eivät yhdessä voi pyrkiä parantamaan kaikkien asemaa – saada muutos niiden ”rikkaitten” toimintaan.
Mitä tulee ”miesten oikeus seksiin” -puoleen, anonyymilla on varmasti pointtinsa. Silti täytyy myös sanoa, että ainakin itseäni ahdistaa siinä puheessa naiselle varattu paikka. Naisen oma toimijuus latistetaan kovin pieneksi, samoin naisen seksuaalisuus. Rakentuu kuva, jossa minun päätöksenteko-oikeuteni, minun koskemattomuuteni, minun seksuaalisuuteni, minun oikeuteni omaan kehooni eivät oikeastaan paina, kun perusoikeudeksi asettuu oikeus seksiin. Tätä en itse niele. Tämän lisäksi on todettava vielä sekin, että eivät kyllä kaikki naisetkaan saa seksiä niin paljon tai silloin tai sellaisena kuin haluaisivat.
Lopuksi vielä se ikävä huomio, että miesaktivistit tekevät osin ihan itse sen, että feministit eivät heitä jaksa. Muistan itsekin loputtomat keskustelut, joita olen yrittänyt vuosien varrella tasa-arvosta ja miesten tilanteesta käydä. Olen yrittänyt ja yrittänyt ja ollut rakentava. Jos reaktio on se, että minut pitäisi tappaa tai että ”ei se tyttö ajatella osaa mutta voisin sitä panna”, jossain vaiheessa tulee olo, että kiitos, minä en elämääni tällä pilaa.
Surku näin. Haluan edelleen, että teemme yhdessä tätä tasa-arvotyötä. Se vaatii kuitenkin molemminpuolista ymmärrystä ja ihan peruskäytöstapoja.
TykkääTykkää