Hän tunsi vastenmielisyyttä

Paul Gauguin: Neitsyyden menetys, 1890-1981

Paul Gauguin: Neitsyyden menetys, 1890-1981

Flora huomasi hyvästeltäessä, että tohtori Goinin käsisuudelman aikana kosteat huulet viivyttelivät hänen ihollaan merkitsevästi. “Hän haluaa minua”, Flora ajatteli inhoten. Vastenmielisyyden tunne esti häntä nukkumasta viimeisenä yönä Rouannessa; siksi hän oli kireä ja pahantuulinen matkatessaan seuraavana päivänä junalla Saint-Étienneen.

Pari sivua aiemmin oli kerrottu, kuinka tohtori Goin miellytti Floraa ja kuinka “tässä on mies, jota sietäisit ehkä kotonasi”. Ja kuitenkin: miehen halu herätti Florassa syvän vastenmielisyyden ja inhotuksen.

Sitaatit ovat Mario Vargas Llosan romaanista Paratiisi on nurkan takana (El Paraíso en la ostra esquina, 2003), joka rakentaa kuvitteellisen elämäkerran 1800-luvun feministi-sosialistista Flora Tristanista ja tämän tyttärenpojasta, taiteilija Paul Gauguinista.

Toisinaan sitä lukiessa herää ajattelemaan kaikenlaista. Niin kuin vaikka Lady Chatterleyn rakastajaa lukiessa mietin, että paljon on vieläkin ongelmia mutta eipä ainakaan tarvitse puhutella penistä hän-muodossa ja suhtautua siihen omana itsenäisenä persoonanaan.

Mutta siis, pysähtyy miettimään. Vaikkapa sitä, kuinka kirjallisuudessa saa jo pitää vakiokamana sitä, että nainen voi haluta. Että miehen halu naiseen kohdistuva halu on positiivinen asia, imartelevaa, flirttailevaa, seksiin johdattavaa (ajatellen nyt siis naista miellyttävien miesten halua, josta ylläkin on kyse). Kuinka seksi on positiivista. Siihen voi liittyä ongelmia, epäröintiä, luvattomuutta. Mutta harvoinpa törmää siihen, että mukavan miehen halu saa naisen vastenmielisyyden valtaan.

Sitaatti sijoittuu romaanissa vuoteen 1844. Flora on nainen, joka on ollut miehensä omaisuutta. Joka ei ole koskaan kokenut seksuaalista nautintoa miehen kanssa. Joka on paennut miestään, pelännyt ja valehdellut.

Minä saan seksiä sitä halutessani. Elämäni miehet ovat aina keskittyneet nautintooni. Minulle miehen halu on lupaus, ehdotus, imartelu. Minä saan sanoa kyllä tai ei. Minä saan unohtua miehen kosketukseen, unohtaa itseni.

Paratiisi on fiktiota. Naisten pelko on silti totta. Ei tarvitse mennä kauas kohdatakseen maailman, jossa naisella oli kaikki syy maailmassa pelätä miehen halua. Maailman, jossa jokainen yhdyntä saattaa tarkoittaa taas yhtä lasta. Maailman, jossa kukaan ei suojele, jos mies vaatii seksiä väkivalloin. Maailman, jossa nainen on silvottu niin pahasti, että seksi sattuu. Maailman, jossa avioliiton ulkopuolinen seksi on syntiä, häpeä, rangaistava teko.

Ei tarvitse mennä  maantieteellisesti kauas. Ei tarvitse mennä historiassa kauas.

Kaikki ne naisten seksuaalisuutta ja halua kuvaavat teokset, miten oikein ne ovatkaan. Miten oikein on meidän lukea, että saamme haluta. Itselläni on paraikaa kesken myös Catherine Milletin Catherine M:n seksuaalielämä. Ja silti, välillä mieleen tulee, pitäisikö meille syöttää enemmän tätä toista tarinaa. Jotta muistaisimme, kuinka paljon puolestamme on taisteltu, kuinka paljon tiede ja edistys ovat meitä tukeneet. Jotta muistaisimme, kuinka moni elää pelossa. Jotta muistaisimme, kuinka häilyvä nautinnon ja pelon raja on ja on ollut.

Minä typerryin, kun luin tuon lainauksen. Kuvittelin, että kun tässä feministejä kerran ollaan niin nytpä Flora ottaa ja panee eikä välitä mistään vaimoista ja saa kerrankin nauttia ja jee vapautuminen. Niin, olen aikakauteni lapsi. Olen onnellinen aikakauteni lapsi. Nautin, en pelkää. Mutta Flora, Florita, kaltaisesi nukkuvat yöpöydälläni.

Mainokset

One comment

  1. Caz · Touko 9, 2015

    Hyvin kirjoitettu, todella hyvin. Peukku!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s