Jotain toista – pihtarihorot teatterissa

Kävimme Pihtarihuorien kanssa katsomassa Jotain toista – Henkilökohtaisen halun näyttämö – esityksen tässä taannoin. Se herätti meissä monia ajatuksia. Emme kuitenkaan halunneet kirjoittaa tavanomaista kirjoitusta kritiikin muodossa, vaan halusimme, että jokainen saa kertoa omasta kokemuksestaan katsojana ja kokijana. Kirjoitus on rakentunut siten, että minä eli Rosalind olen kirjoittanut pohjalle ajatuksiani, joita muut ovat sekä reflektoineet että täydentäneet että ajatelleet omiaan. Siispä alla sekalaisia ajatuksiamme myös hieman sekaisessa järjetyksessä ja sekavasti jäsentyneenä.

Rosalind Franklymydear:
Odotin tekstiä ja esitystä, jolla yritetään kohauttaa. Tällaista kuvaa yrittivät herutella muutamat  teatteriarviot otsikoilla ja sisällöillä. “Poikkeuksellisen pelotonta ja suoraa puhetta seksuaalisuudesta” (Yle),  “Näytelmässä puhutaan paljon seksistä ja paljasta pintaakin on poikkeuksellisen paljon tarjolla. Vaikka tissejä ja peppuja vilkkuukin, niin alastomuudella ei kuitenkaan mässäillä, vaan se hoidetaan hienotunteisesti.” (Cty.fi).

Tissit. Peput. Paljasta pintaa. Pelotonta puhetta. Vähän masentaa, jos joku yrittää typistää Jotain toista esityksen joksikin kohuwau-jutuksi. Onko naisen seksuaalisuus aina edelleen kohuwau ja ennenkuulumatonta? Vai onko oma elämänpiirini sen verran onnekas, että joku on jo ehtinyt tajuta, että naisetkin haluaa ja on haluttomia?

Carmen Emmanuelle:
Minä taas en osannut lukea mitään kohua. Ajattelin, että tässä on näytelmä juuri minulle. Ja niin oli. Rakastin sitä näytelmää. Mutta oli näytelmä juuri minulle myös siinä mielessä, että ainakin meidän loppuunmyydyssä näytöksessämme oli katsojista ehkä 5 % miehiä. Onko niin, että tarinat naisten seksuaalisuudesta ovat suunnattu naisille, kun taas miesten seksuaalisuutta käsiteltäessä kyse onkin yleismaailmallisista, kaikkia koskettavista asioista?

Rosalind Franklymydear:
Jotain toista käsitteli naisen suhdetta toiseen naiseen ja kuitenkin samalla parisuhteen kipukohtia yleisellä tasolla, estyneen yhteiskunnan tuottamaa estynyttä ihmistä, naista. Oma halu on jotain, joka on tehtävä itseltään salassa, toteaa näytelmän ohjaaja, kertojaääni. Huokaus. Löydän samaistuttavuutta useammastakin hahmosta näytelmässä. Se juuri ehkä olikin esityksessä parasta; hauskuuden yli päästään myös riittävän henkilökohtaiselle ja samaistuttavalle tasolle, jotta se myös koskettaa. –Sellaisia ovat mielestäni kaiken kaikkiaan parhaat komediat, ei pelkkää sekoilua ja hupsuttelua alusta loppuun, vaan jotain, jossa hauskuus syntyy jonkun ihmisen tai ihmisryhmän totuudesta. Ja totuus on aina myös herkkää ja koskettavaa ja riipaisevaa.

Saatanan Tosikko:
Pidin siitä, että halua käsiteltiin monipuolisesti eli myös haluttomuuden kautta. Liian usein seksi ja halu nähdään kovin mustavalkoisesti hyvänä tai pahana asiana, vaikka aivan kuten muissakin asioissa, liittyy niihin monenlaisia tunteita, kipukohtia ja ajatuksia.

Carmen Emmanuelle:
Samaistuttavuus oli minulle yksi näytelmän hienoimmista puolista. Olen tyypillinen kulttuurinkuluttaja: haluan kiintyä hahmoihin, haluan löytää niistä itseni. Tässä esityksessä se toteutui. Ja kuinka paljon samaa oli niin monessa hahmossa. Samastuin päähenkilöön eri ikävaiheissa. Estyneisyyteen. Siihen, ettei kykene puhumaan. Että antaa toisen tehdä itselle mitä vain, ehkä nauttii siitä, ehkä ei. Myös päähenkilön puolisoon. Läheisyyden, kosketuksen, julistuksellisen yhdessäolon kaipuuseen. Hahmot olivat itsessään ehjiä mutta itse sain kaikkein eniten siitä, kun löysin itseni niin monesta. Kuinka monisärmäinen ihminen onkaan.

Rosalind Franklymydear:
Ainoa keistä en saanut kiinni, olivat näytelmän mieshahmot, jotka olivat kaikki jollain tapaa karikatyyrejä. Mutta ehkä se oli juuri tarkoituskin? Että siis mieshahmot toimivat vain naishahmojen kerronnan välineinä. Että joskus näinkin päin.

Pilluminati:
Tämä on loistava huomio. Ja meni hetki tajuta, miksi mieshahmot olivat jotenkin niin ärsyttäviä. Mua ärsytti vähän joka kerta kun mieshahmo alkoi puhua, se tuntui jotenkin tungettelevalta. Vähän kuin ne hahmot olisi lyöneet sen koko tunnelman, joka piti tiukasti otteessaan muuten, aivan läskiksi. Vitsiksi tavallaan.

Rosalind Franklymydear:
Millaista on olla nainen ja parisuhteessa toisen naisen kanssa? Millaista on kun parisuhteessa odotukset omasta tilasta ja seksistä ovat erilaiset? Millaista on elää monogamisessa suhteessa pitkään? Millaista on, kun on urat ja lapset ja puolisot, heteronormatiivinen ja patriarkaalinen maailma? Onko oman identiteetin kannalta tarpeellista määritellä kuka on, kenelle kaikille haluaa itsensä määritellä?

Carmen Emmanuelle:
Sinänsä pitäisi olla jo aivan itsestäänselvää, että samaa sukupuolta olevien parien elämässä on ihan samat asiat pöydällä kuin eri sukupuolta olevilla pareilla. Silti ilahduin siitä, kuinka itsestäänselvästi lesbous oli läsnä näytelmässä ja kuinka yleismaailmallisten asioiden parissa liikuttiin. Niin juuri. Niin kuuluu. Silti itse vähän jännitin, onko tässä jotenkin lähdetty korostamaan lesboutta, rakentamaan toiseutta tai erilaisuutta. Toivon, että esityksen näkisivät ne, jotka kuvittelevat lesbo- tai homoparien elävän täysin erilaista elämää kuin heteroparien. Tai jaa, en tiedä sittenkään. Olisivatkohan kyseiset ihmiset ylipäänsä valmiita seksuaalisuuden käsittelyyn avoimesti?

Rosalind Franklymydear:
Toistuvia kertoja nukahtaa toisen viereen, kääntyä selin ja haparoida toista, kättä ja paljasta reittä, että haluaa olla lähellä, vaikka kääntyykin näin selin. Jotenkin niin se meni, koskettavin huomio. Tykkäsin hahmoista näyttämöltä, ne olivat tosia ja monia meistä ja uskottavia. Tykkäsin vieressäni ääneen nauravasta horoseurasta ja ihmisistä, jotka yleisössä jakoivat pienen tilan intiimin tunnelman. Parasta ovat sellaiset kokemukset, joiden jälkeen tuntee, että pala jotain kollektiivista häpeää ja kadoksissa olemista on lausuttu ääneen ja siten jo kutistettu hieman pienemmäksi.

Carmen Emmanuelle: Kuinka olla minä, kuinka olla me ja kuinka yhdistää nämä? Kukapa ei olisi tätä pohtinut. Jotain toista tuli iholle. Annoin sen tulla. Nauroin paljon, vähän itkin. Voi meitä ihmisiä, voimassamme ja haavoittuvuudessamme. Rakkaudessamme ja aina vain vaikeassa halussamme. Esitys jätti pehmeän olon, vahvan tunteen.

Pilluminati:
Tää esitys jätti lämpimän tunteen. Tästä tuli hyvä mieli. Kokonaisuus oli oivaltava ja tarkkanäköinen ja silti niin tavallinen. Niin tavallinen kuvaus siitä, mitä itsekin olen pitkissä parisuhteissa kokenut. Mä en ymmärrä teatterista mitään, mutta tää esitys kosketti ja tuli iholle. Siksi, että arki voi olla niin taianomaista kun sen uskaltaa sanoa ääneen ja tuoda lavalle.Saatanan Tosikko:
En ollut lukenut etukäteen arvioita enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Tosin aika moni tuttu oli käynyt esityksen katsomassa ja kehunut vuolaasti. Silloin aina pelottaa, että täyttyvätkö odotukset. Ne täyttyivät ja ylittyivät. Esitys oli juuri sellainen, kuin parhaat esitykset ovat – se herätti kysymyksiä, antoi vastauksia, oivalluksia ja samaistumisen kohteita.

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s