Hilloviikot

Muutama pieni tarina elävästä elämästä eli hilloviikoista, menkoista, puolukkapäivistä, Japanin lipun päivistä, öljynvaihtoviikoista, mensuista, mooniksista, täti punaisesta, kuukautisista.

16580627341_722e097d10_o

Sullemäen Anna:

Olin 11 kun mun menkat alkoi. Tulin koulusta kotiin, vessassa paperiin jäi häivähdys vaaleanpunaista. Kauhistuin, kielsin asian ja en kertonut kenellekään. Menin normaalisti kaverille kylään ja vasta kun tulin kotiin ja verta valui jo sen verran, oli pakko kertoa. Äiti oli ihan kauhuissaan. Mikä tietenkin sai mut nolostumaan entisestään. En halunnut puhua asiasta.

Olin kuudennella ja liikuntatunnilla olisi iltapäivällä uintia. Mulla oli menkat ja jätin aamulla uikkarin kotiin, en halunnut selitellä kenellekään vaan kuvittelin olevani tosi ovela. Aamulla näin meidän opettajan ja kerroin, että hups vaan, uikkari on kotona enkä voi tulla mukaan. Meidän maikka kuitenkin totesi, että KAIKKI menee uimaan – uimapuvun saa vuokrattua. En ikinä unohda tuota toteamusta seurannutta äikän tuntia. Se mahanpohjassa asti tuntuva kauhu, hysteriaa lähestyvä olotila. Mä en voi, mä en pysty. Mun pitää kertoa, mutta mä en ollut kertonut kenellekään muulle kuin äidille. En edes kouluterkkarille kysyttäessä. Häpesin liikaa. Se oli jotain liian aikuista. Liian naista. En mä ollut nainen, mä olin androgyyni, jotain muuta.

Kerroin ja itkin. Maailma ei kaatunut. Häpeä ei kuitenkaan väistynyt vuosiin.

 

Saatanan Tosikko:

Muistan sen päivän, kun alushousuista löytyi mansikkahillon näköistä punaista. Olin aidon hämmentynyt, enkä tajunnut aluksi, että kyse on kuukautisten alkamisesta. Onneksi uskalsin mennä hämmennykseni kanssa äidin juttusille ja hän valotti minulle tilanteen.

Äiti kertoi heti alkuun, että muista sitten, että sinulla on todennäköisesti runsaat kuukautiset, koska hänelläkin on. Hyvä että kertoi, mistä ihmeestä sitä itse olisi voinutkaan tietää mikä on runsasta, mikä niukkaa tai normaalia vuotoa, kun ei vertailukohtaa ollut.

Kiinnijäämisen pelko menkka-aikaan on ollut ikuinen. Että kukaan ei saa tietää, että juuri nyt vuodan verta, jotta joskus voin saada lapsia. Että tämä rähjäämiseni ja itkuherkkyyteni johtuu hormoneista, koska ei saatana, ei se nyt aina voi hormoneista johtua, kun nainen rähjää tai itkee. Itse asiassa se, että joku olisi nähnyt minun kantavan mukanani siteitä, olisi sekin ollut kauheaa. Että minulla totta tosiaan on kerran kuukaudessa kuukautiset.

Kaikki ne kerrat, kun olen hädissäni rutannut vessapaperia alushousuihin, kun ei ole sidettä tai tamponia mukana tai ne eivät ole riittäneet “runsaaseen” vuotooni. Kaikki ne kerrat, kun olen kiskonut paidan helmaa alemmas, ettei housuun läpi tullut veritahra vain paljastaisi minua, koska olisihan se nyt valtavan noloa.

Minun kuukautiskiertoni on aina ollut tarkka. Kierto on 28-30 päivää ja vuoto kestää 7 päivää. Sehän tarkoittaa sitä, että ilman mitään hormonaalista hoitoa, vuodan kolme kuukautta vuodessa verta. Siis kolme kuukautta! Ainoa kerta, kun olen iloinnut tästä kuukautisten tarkkuudesta oli, kun halusin tulla raskaaksi. Tiesin tarkkaan koska ovuloin ja kun kuukautisoireet ja raskausoireet olivat monella tapaa niin samanlaiset, etten voinut tietää aristaako rintoja kuukautisten alkamisen vuoksi vai raskauden vuoksi, tiesin tasan olevani raskaana, kun kuukautiskierto ylitti 30 päivää. Ja jos joku luulee, että imetys pitää kuukautiset poissa, niin heh heh, tervetuloa minuksi. Ensin synnytyksen jälkeen vuotoa ainakin kuukausi ja sitten jo parin kuukauden päästä ihan sama vanha tarkka kierto.

Nyt ei kuukautisia ole, kun on hormonikierukka. Eikä muuten ole ikävä. Ei ole ikävä verenvuotoa, ei alaselän ja -vatsan kipuja. Ei hormonien heittelyä – itkua, raivoa ja kaikkea siltä väliltä. Hemoglobinikin on noussut normaalin rajoihin.

Sitä vaan olen miettinyt, että mikä kansantaloudellinen epätasa-arvo siinä piilee, että naiset joutuvat maksamaan kuukautissuojansa itse. Ajatelkaapa maailmaa, jossa kuukautissuojat olisivat kelakorvattavia, kuten lääkkeet? Tai että valtio tarjoaisi ne meille veloituksetta?

 

Carmen Emmanuelle:

Ainoat kerrat elämässäni, jolloin olen toivonut olevani mies, ovat liittyneet kuukautisiin. Kamaliin kipuihin, siihen, kun herää aamulla eikä tiedä, onko työkykyinen vai pitääkö maata sängyssä ja toivoa särkylääkkeitten auttavan. Tuntuuhan se rangaistukselta. Sattumanvaraiselta, kohtuuttomalta rangaistukselta.

Kun ymmärsin, ettei kaikilla naisilla on tuskaisia kuukautiskipuja, tuntui kaikki entistä sattumanvaraisemmalta. Että voi oikeasti olla naisia, jotka eivät vihaa kuukautisiaan. Jotka omien sanojensa mukaan ihan oikeasti eivät juuri ajattele niitä. Mikäs oikeus tässä sitten on. Ei edes voi tuntea solidaarisuutta toisia naisia kohtaan, kun osa pääsee lähinnä vihellellen tästä riesasta ohi.

Kuukautiseni alkoivat, kun olin kaksitoista ja puoli, kesällä ennen yläastetta. Ensimmäinen ajatukseni oli kauhu: jäänkö tosiaan näin lyhyeksi? Riittävästi oli peloteltu sillä, että tyttö on kypsä ja kehityksensä lopussa, kun kuukautiset alkavat. Ei paljoa naurattanut 157-senttisenä. No, kasvoin seitsemän senttiä parissa vuodessa ja sittemmin olen ymmärtänyt myös sen, että alle 160-senttisenäkin olisi elämässä pärjännyt.

Ja se häpeily. On se nyt supernaurettavaa. Koko kouluajan. Kyläpaikat, joissa ei ollutkaan vessassa roskista. Ekat kerrat, kun piti ostaa siteitä itse (Mulla on kyllä sellainen tuuri, että ensimmäiset siteeni on ostanut isäni. Äitinsä kanssa kasvanut, vaimon ja kahden tyttären perheessä elävä. Ei pelännyt naisia tai naiseutta – tai oman miehisyytensä puolesta, jos joku näkee hänet kaupan kassalla siteitten kera. Tämä kokemus on antanut rohkeutta pistää itsekin miehet ostamaan tamponeja, jos sattuvat olemaan kauppareissulla. Tai jälkiehkäisyä, sen puoleen). Ja yhä vielä huomaan, kuinka vähän nololta tuntuu sanoa miehelle ennen seksiä, että on muuten kuukautiset. Ikään kuin eivät olisi jo ymmärtäneet, että ne nyt kuuluu tähän naiseuteen. Jos joku ei sitä kestä, ei ole asiaa sänkyyni. Ja silti, vähän vaikealta se tuntuu.

Olen monesti miettinyt, kuinka valtavasti tunteita kuukautisiin liittyy. Pelot, jos ne eivät alakaan. Surut, kun ne alkavat. Ilot, kun ne eivät ala. On tämä hullu koneisto, tämä kehomme.

 

Pilluminati:

Mulle menkat ei oo koskaan ollu kovin traumaattiset. No joo, mun menkat alkoi ku olin ehkä 15 ja olin ihan varma ettei ne ikinä ala eikä musta koskaan tuukaan naista. Et ehkä mussa vaan on joku vika. Ja ne on aina tullu miten sattuu, sillon ku niitten on antanut.

Käytin yli kymmenen vuotta e-pillereitä ni menkat oli aina kivuttomat ja niukat ja säännölliset, kuukupin keksittyäni jopa täysin huomaamattomat. Oon aina pystynyt toimimaan oikeestaan normaalisti, uimaan, urheilemaan, käyttämään minihameita. Nykyisin kun en enää oo millään hormonaalisella ehkäisyllä ni alan pikkuhiljaa ymmärtää mistä tää koko menkkakammo ja -ällö, läikät ja kivut ja kuiviin vuotaminen ja häpeä, johtuu.

Eniten mä olen kuitenkin huomannut menkkojen vaikutuksen seksielämään. Kerran kuussa seksiä ei ole. Koska onhan se nyt vitun vastenmielistä ja epäeroottista valua limakalvoista menkkaverta jonkun valkoisiin lakanoihin. Tai vatsalle.

Mä olen kyllä toisaalta aina kokenut järkyttävää, lamaannuttavaa kauhua ja häpeää jos menkat on jäänytkin tulematta. Että mitäs helvettiä, mitä mä nyt teen, olen raskaana, ei lapsia, ei. Aina ne sieltä sit on tullu, suurin piirtein sen neljännen paniikkiraskaustestitikun päälle lorahtaneet. Se on ollut iso onni. Armaat rakkaat menkat. Tulkaa jatkossakin.

Mainokset

One comment

  1. Katarooma · kesäkuu 27, 2015

    Mää jaksan ihmetellä aina tuota häpeää kuukautisista. Maailman normaalein asia naisilla. Lapsena ja nuorena ne hävetti silti valtavasti.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s