Koska annan itselleni anteeksi?

5183505838_74f1266c91_oMun nuoruusvuodet oli jatkumo huonoja ihmissuhteita: seksuaalista väkivaltaa, lyöntejä, potkuja, lentäviä leipäveitsiä, henkistä väkivaltaa, päihderiippuvuuksia. Ne edelleen leimaa mua vahvasti: mun käsitystä maailmasta, tulevaisuuden uskoa, uskallusta luottaa, rohkeutta antaa itsestä jotain. Ne on läsnä mun nykyisessä parisuhteessa joka päivä.

Mun kumppani kysyi multa yksi päivä: Jos kuolisit nyt, niin mikä asia sulta on jäänyt sanomatta ja kenelle?

Mun vastaus oli, että haluaisin kertoa näille ihmisille mitä ne on tehneet mulle. Miten paljon ja syvään ne arvet edelleen repii mua. Miten mä edelleen näen painajaisia. Miten mä kannan niitä ihmisiä edelleen sydämessäni – vihalla ja rakkaudella – joka ikinen päivä. Miten mä olen kuitenkin antanut anteeksi.

Mä en ole koskaan sanonut sitä kenellekään niistä, koska mua pelottaa. Mä pelkään vastausta. Mä pelkään, että ne kaikkien näiden vuosien jälkeen voi edelleen satuttaa mua. Ja mä pelkään, että ne on sittenkin oikeassa siinä, mitä mä olen kammonnut koko ajan: että se on sittenkin mun oma vika.

Se on jännä miten sitä ehdollistuu siihen, että mä olen tieni ja ihmissuhteeni valinnut ja siihen valintaan on kuulunut kaikki toi paska. Ja kun sen on valinnut itse, sen on myös itselleen tuonut ja tavallaan ansainnut. Mietin usein, että onko se ollut nuoren tytön kapinaa: elämää ylisuorittanut kympin tyttö haluaa jännitystä. Tai että on hakeutunut sellaiseen seuraan vaikka vaan siksi, että tää elämä tuntuisi edes joltain. Et joku tuntuis joltain, vaikka sitten leipäveitsenä kurkulla. Sitähän mä halusin.

Itsesyytös. Se on loputon suo. Kun on opetettu, että naisena on parempi olla nalkuttamatta. Kun on kylminä faktoina opetettu, että todennäköisesti saat elämäsi aikana kumppanilta kuitenkin turpaan. Ja että aina ei elämässä saa kaikkea mitä haluaa. Ainakaan jos on tyttö. Että siihen pitää tottua ja jatkaa elämää. Tehdä parempia valintoja.

Kaikkein eniten mua kuitenkin pelottaa se, että sitten kun mä oikeasti kuolen, mun vastaus tohon kysymykseen on, että mä en koskaan sanonut itselleni: annan sulle anteeksi.

Mainokset

3 comments

  1. J.A · marraskuu 7, 2015

    Hei,

    Kommenttini ei liity tähän postaukseen vaan Twitter-sisältöönne. Otan silti vapauden kommentoida bloginne kautta, koska en omista Twitter-tiliä ja haluan tehdä vain pienen huomautuksen. Vaikka miehiin kohdistuvien sukupuoliodotusten murtaminen ei olekaan agendallanne samalla tavalla kuin naisten kokemat epäkohdat, kehottaisin silti pohtimaan kirjoittamaani. Uudelleentwiittaatte linkin Vauva.fi:n artikkeliin ”Minttu sai lapsen yksin mutta jakaa hänet seitsemän miehen kanssa”. Kyseisessä artikkelissa todetaan seuraavasti (suora lainaus):

    ”Minttu valitsi lapsensa biologiseksi isäksi tanskalaisen spermanluovuttajan, jolla oli ’mansikanvaalea’ tukka, siniset silmät ja pituutta 184 senttiä.”

    Viattomalta vaikuttava lainaus kuulostaa tarkemmalla makustelulla melkoisen objektivoivalta, seksistiseltä ja jopa arjalaisiin ulkonäköihanteisiin vivahtavalta, jos ilkeästi haluaa tulkita. Sen suuntainen viestintä tuskin on artikkelin kirjoittajan saati teidän tarkoituksenne. Eikä teillä varmaan ”vittuuntuneina yksityishenkilöinä” ole yhtenäistä ideologista linjaa tai edes aikaa tarkistaa seikkaperäisesti kaikkea linkkaamaanne. Silti, toivoisin että välttäisitte ainakaan ehdoin tahdoin postaamasta kyseisen kaltaista retoriikkaa sisältävää aineistoa.

    Ehkä nämä sitten ovat valkoisen miehen kyyneleitä, mutta mahtaisitteko itse katsoa hyvällä vastaavantyyppisen lauseen kirjoittamisesta, jos kohteena olisi nainen…

    Hyvää marraskuun jatkoa toivottaen
    Slaavipiirteinen ja lyhyenläntä mies

    Tykkää

    • Feminatsa · marraskuu 12, 2015

      Siis joku toinen on joutunut törkeän väkivallan uhriksi, ja sä tuut kommentoimaan täysin aiheen vierestä just sitä väkivaltaa kommentoivaan blogipostaukseen. Anteeksi, mutta mikä vittu sua vaivaa? Oisko oikea kritiikin kohde tässä tapauksessa sittenkin Vauva-lehti?

      Ikävä tuottaa pettymys, mutta naisella on oikeus valita siittäjänsä. Moni varmaan päätyy myös perussuomijuntin näköiseen luovuttajaan. Mene vaikka ite luovuttamaan, jos sun näköisten ihmisten kohtalo noin huolettaa.

      T: Slaavipiirteinen makkaranmuotoinen femakko

      Ps. Mikäköhän sukupuoli tässä yhteiskunnassa on oikeasti se seksistisin ja uhkaavin? Ehkä joulupukki voisi tuoda sulle suhteellisuudentajun lahjaksi…

      Tykkää

  2. Athanasios · marraskuu 10, 2015

    Anna itsellesi anteeksi – ja jos sinusta ei tunnu anteeksiantavalta, lähde silti liikkeelle anteeksiantamisen tiellä.
    Asian voi ajatella niinkin, että kun ei ole oikeutta tuomita toista, ei ole oikeutta tuomita itseäänkään.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s