Vuosi kun Pihtarihuorat synnyttivät itse itsensä

Rosalind Franklymydear:

Noin vuosi sitten tuli aika vihdoin perustaa kauan suunniteltu feministinen blogi pihtaamiselle ja huoraamiselle, naurulle, tanssille, räälle, pornolle, panemiselle, lapsille. Synkkyydelle ja kepeydelle. I’m a bitch, I’m a lover I’m a child, I’m a mother lauloi hei Meredith Brookskin meille jo 1997 – 20 vuotta sitten! Hän oli muuten vähän myöhemmin tästä vasta viides nainen Guitar player -lehden kannessa. Viides. No onhan sekin jotain, että 30 vuodessa ovat sentään ihan viisi kitaraa soittavaa naista löytäneet. Ei oikeasti ole, ihan surkeaa ja onnetonta on, voin heittää päästäni heti vaikka 20 helvetin kovaa kitaristia, joilla on pimppi. Kattokaa nyt vaikka tätä kitaristia, jestas miten palvonkaan häntä https://www.youtube.com/watch?v=vTj4XDKXK_g

Hupsista, tämän ei ollut tarkoitus olla kitaroista, mutta sellaista on elämä, pihtaaminen ja huoraaminen, että toisinaan ajautuu sivupoluille, joissa sitä elämää vasta onkin.

Me 13 horatsua olemme kirjoittaneet vuoden aikana 43 blogia, twiitanneet monta tuhatta kertaa (meillä on melkein 2000 seuraajaa twitterissä, mille on kaljat jos toisetkin korkattu), instassakin ollaan. Olemme saaneet niitä perus hiekkaa pillussa -kommentteja, mutta ennen kaikkea suuren määrän rakkautta ja viestejä kaikilta upeilta feministeiltä.

Meillä ei ollut tarkkaa suunnitelmaa siitä mistä tai millä tyylillä kirjoitamme ja kutakuinkin näin blogimme on myös muotoutunut. On jonkun verran kertomuksia elämästä, pohdintaa valloista ja niiden kumouksista, vähän sieltä sun täältä, alta ja päältä. Niin on hyvä.

Ensi vuodelle emme tee juurikaan lupauksia. Yhden voimme kuitenkin luvata – olemme täällä siskoja ja veljiä varten…ei varten, kanssa. Olemme täällä teidän kanssanne, täällä internetin kyrpäkuvien maailmassa, missä jokainen tasa-arvoa puolustava kommentti kirvoittaa jonkun vatinaaman perunakellaristaan huutamaan, että on jo tasa-arvo, tekisitte jotain järkevämpää, älkää olko tollasia, eikö teillä ole huumorintajua, ettekö te tiedä että oikeasti ne on valkoiset länkkäriheteromiehet joita syrjitään, muuttaisitte jonnekin missä on oikeasti ongelmia, tytöt on tyttöjä pojat on poikia antakaa kun asettaudumme rinkiin ja runkkaamme toinen toisiamme ah patriarkaatti ah ah ah!

Vuosi 2015 oli monella tapaa ankea, synkkä ja vastemielinen. Mutta siinä oli myös paljon hyvää, kaunista ja jaettavaa. Ja pihdattavaa. Kiitos niistä ja valoa kohti!

Pilluminati:

Näin feministinä on sanottava, että olihan toi vuosi 2015 monella tapaa aivan eeppistä sysimustaa paskaa. Rasismia, fasismia, seksismiä, misogyniaa. Raiskausfantasiointia, heilaamista, polttopulloja, oman elämänsä timohännikäisiä, liian monta kulliselfietä. Enkä mä odota ensi vuodelta mitään parempaakaan.

Mut sit toisaalta. Pihtaamisen vuosi 2015 on tehnyt sen, että tosi monet – me mukaan luettuina – ei vaan enää suostu vittu olemaan hiljaa. Ei suostuta seuraamaan vierestä ja ottamaan vastaan mitä tahansa joku saatanan pikkunilkki netissä/kotona/työpaikalla/insert_here lässyttää. Ei suostuta siihen, että jokainen ei vois olla niinku itelleen on hyvä. Eikä suostuta siihen, että sukupuoli määrittää meidän arvon, määrittää sen miten meille saa puhua, miten meistä saa puhua, mitä me voidaan ja saadaan olla. Ei. Enää.

Se, mitä tää blogi on antanut mulle, on voima. Ja esikuvia. Ja ystäviä. Jotain sellasta, että uskaltaa taas enemmän eikä häpeä. Et huutonauraa aivan saatanan kovaa illallispöydässä omille jutuilleen. Et ei suostukaan enää olemaan heteromiehen seksifantasia ja näyttää keskaria ja persettä kun runkkarit viheltelee ohiajavasta autosta mulle ja mun tyttöystävälle. Et pyytää enemmän palkkaa. Et uskaltaa yrittää vaikka yleensä kaikki meneekin vituiksi ja sit nousta taas. Et ei häpeä itseään ja menneisyyttään, eikä pelkää tulevaa.

Ja sitä mä toivon, että me voidaan tuoda myös teidän elämään tän blogin kautta, rakkaat lukijat. Rohkeutta, riettautta, voimaa, vertaiskokemuksia, toivoa, räkänaurua.

Enemmän vittusaatanaa vuoteen 2016. Patriarkaatti, we are not done with you yet!

Gertrud Rosegarden:

Olihan vuosi joo. Aika monta kertaa olin töissä Penan kanssa suu auki niitten sovinististen ja – nyt uutena tvistinä – rasististen vitsien keskellä, hohhoo!

Toisaalta opin paljon siitä ankeasta alamaailmasta ja kurjuudesta mistä ne alentavat asenteet ja heitot monesti heilui. Opin vastaamaan kärsivällisesti ja lempeästi niille jotka toivoi minun raiskaamista, opin sulkemaan netin kun oli aika tehdä niin.

Opin että on upeita naisia, miehiä ja kaikkee muuta kans, upeita persoonia, ihmisiä jotka kannattelee ja nostaa. Ja on rakkautta! Aina on rakkautta.

Yks kaveri kysyi tossa yhtenä päivänä että puhutellaanko mua koskaan hän-persoonalla. Että ottaako hän kahvia vai teetä? Totesin että ei kyl oo tuttua, mut toi tyttö-persoona on kyl tullut tutuksi, että mitäpä tyttö on mieltä?

Tyttö on sitä mieltä että fuck this shit, tasa-arvoisempaa ensi vuotta meille kaikille!

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s