Pojat ja piparit

 

Viime kesänä uutisoitiin tapauksesta jossa yhdysvaltalainen naispuolinen opettaja oli syytettynä teini-ikäisten poikien seksuaalisesta ahdistelusta. Satuin törmäämään tuolloin asiaan liittyvään keskusteluun facebookissa jonka kommentit oli jotakuinkin tätä luokkaa:

“Way to go, pojat! :D”

“Tuskinpa pojat on kovin traumatisoituneita, heh heh”

“Pakko näin isänä todeta, että jos olis toisinpäin niin hirttäisin munista sen retkun, mut nyt se ois omalle pojalle vaan high five, läpyläpy, miehen työ!”

“No mut hei, on pojillakin tunne-elämä joka voi tollasesta vallankäytöstä vaarantua”

“Mikä tunne-elämä, hei montako teini-ikästä poikaa sä tunnet, ei niillä mitään tunne-elämää ole, kyrvällään ne ajattelee. LOL”

Olin keskustelusta jotenkin sellaisen himmeän ja voimattoman raivon vallassa. En edes pystynyt siihen osallistumaan. Se on noussut uudestaan ja uudestaan tasaisin väliajoin mieleeni. Ajattelin sitä taas tänään kun keskustelin erään keski-ikäisen miehen (poikalasten isän) kanssa vastaanottokeskuksista ja niiden nuorista pojista. “Miehiä ne on ja pelkkää piparia sellaset ajattelee, oli sitten suomalaisia tai muunmaalaisia,” hän linjasi.

Tämä, hyvät ihmiset, tämä minua huolestuttaa niin maan perkeleesti. Että meillä on ihan ok ja normatiivista sanoa näin pojista. Että meidän nuoret pojat ovat vaan hormonimyrskyn kourissa heitteleviä tunteettomia seksikoneita, ilman kykyä itsenäiseen ajatteluun tai päätöksentekoon.

Nyt kun ilmeisesti hajanaisen mediaseurantani perusteella on käyty keskustelua siitä miten rumasti koulutetut naiset puhuu miehistä, ja miten alistettuja miehet ovat parisuhteissa niin keskustellaan tässä yhteydessä siitäkin, miten rumasti meillä puhutaan pojista (enimmäkseen miesten toimesta).

Voisi olla ihan paikallaan toitottaa joka suunnasta että hei haloo, pojillakin saa olla tunteita! Pojat saa olla epävarmoja ja miettiä että mitä mä oon ja kuka mä oon ja mitä mä haluun ja miten tää mun keho, onks tää sellanen kun pitää ja millasesta kehosta mä tykkään ja sit jos mä tykkään jostain niin saanks mä sanoo ei jos mä en vielä ookkaan valmis ja mua pelottaa, HELVETTI MUA PELOTTAA! Ja kun toi porno mitä mä katon, kun niissä ei ees nää niitten miesten kasvoja, kun ne on vaan sitä kyrpää niin oonko mäkin vaan sitä? Mä en halua sellasta, niin onko mun pakko?

Sit ois ihan helvetin kiva, jos ois tyyppejä kenen kanssa nää ihanat, ajattelevat ja tuntevat sällit sais jutella näitä juttuja ilman että reaktio on että poika pökköö pesään anna mennä vaan high five läpy läpy on se hienoo et jätkä saa pillua. Voisi muutamakin #lääppijä-kokemus jäädä toteutumatta jos pojille ei syötettäisi rautalapiolla suuhun sitä kyrvälläsi-sinä-vaan-ajattelet-sontaa.

Feministejä välillä syytellään, että ette te mitään tasa-arvoa halua, naisen etua vaan ajatte. Minä kyllä taistelen sen puolesta, että jokaisella nuorella pojalla on oikeus tunne-elämään. Ja jokaisella teinipojalla on oikeus kasvaa mieheksi tasapainossa oman tunne-elämänsä kanssa. Tunnen ihan hirvittävän monta teinipoikaa ja olen pöyristynyt siitä, että heidän herkkyyttään ei tunnusteta. Jos onkin välillä paskamaista olla keski-ikää lähestyvä herkkä nainen, niin on kyllä paskamaista myös olla teini-ikäinen poika. Minä sentään saan tuntea. Saatana.

 
Rakkaudella, Gertrud