En ole ahtojäitä

Kevään armoton valo paljastaa kodissani sen minkä talven hämärän hyssy lempeästi verhosi kätköihinsä. Kaikki on teräväpiirteistä, pölyistä ja kulunutta. Yhdessä kuluneessa ja pölyisessä, auringon lämmittämässä kohdassa nukkuu kissa silmät kiinni. Naamani on valkoinen, vaatteeni mustia. Kevään harmaan alta puskee hentoa ja vihreää. Uutta.

Haluaisin olla orastava ja pastellinvärinen. Tuoksua raikkaalta ja kuulostaa palaavilta kurjilta ja rantaan lyöviltä ahtojäiltä.

Olen kireä mutta vittumainen. Väsyttää. Olen tosikko, herkkänahkainen. Tuskastun, koska muut eivät heti ymmärrä mitä tarkoitan. Joudun väittelyihin ja kinasteluihin, joita en jaksa käydä. En jaksa pyytää anteeksi.

Olen kaivannut tätä aurinkoa ja nyt kun se on siinä, paistaa likaisista ikkunoista sisään, haluaisin piiloon tältä kaikelta. Reippaat ihmiset ja punaiset posket. Apua. Haluan piilottaa kuivan ja kutistuneen kehoni mahdollisimman paksujen toppausten alle. Laitan villasukat paidan sisään ja katson itseäni peilistä. Itkettää. Yritän ajatella kuten pitäisi: tämä keho on selvinnyt niin paljosta, työntänyt sisuksistaan kaksi elämää melkein selviämättä, ruokkinut, kasvanut, kutistunut, juossut, taipunut. Mutta kehoni ei tunnu täydeltä ja saavuttaneelta. Se tuntuu tyhjältä. Ja aurinko paistaa suoraan läpi.

Olen saanut lakeja muuttumaan, ihmisiä kadulle protestoimaan, olen ollut kaatamassa hallituksia ja tekemässä johtajia. Olen ollut johtaja. Ja googlannut, että halvimmat silikonit maksavat 3950 euroa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s