Vitun lesbot

Vislauksia ohiajavasta autosta. Pitkä arvosteleva katse bussipysäkillä kun kävelemme ohi. Alentavia ehdotteluja kolmen kimpasta baaritiskillä. Joku huikkaa “vitun lesbot” ohikävellessään. Uudessa työpaikassa puhun aina ensi alkuun kumppanista kun en ole varma miten reagoivat jos sanon tyttöystävä. Pikkupubeissa oppii olemaan aina hiukan varuillaan. Anna mä näytän sulle millainen on tosimies ni et oo lesbo enää. Kotiseudulla ei käy mielessäkään ottaa julkisesti toista edes kädestä kiinni. Normipäivä naisparin elämässä.

Mä olin lukioikäinen kun tajusin ihan todella, että tykkään tytöistäkin silleen. Ei mulla mitään sutinaa kenenkään kanssa ollut sen enempää kuin nyt lukio-ikäisillä tytöillä kavereiden kesken ylipäänsäkään. Haluttiin shokeerata, testata, kiihottaa poikia. Leikkiähän se oikeastaan oli. Ja ei ollut kuitenkaan.

Meni useampi vuosi ennen ku olin asiasta niin varma, että harrastin seksiä naisen kanssa ensimmäistä kertaa. Annoin itseni ihastua ja rakastuakin toiseen naiseen. Sen jälkeen en oo enää koskaan suostunu olemaan kaapissa, jos siellä nyt koskaan oikeastaan olinkaan. Eikä ole tarvinnutkaan.

Oon siitä onnellisessa asemassa, että kaikki on aina tajunnu. Perhe, frendit, duunikaverit. Ihan kaikki. Ja ne, jotka ei oo tajunnu, on tajunnu hävitä mun elämästä ihan omatoimisesti. Hyvä niin.

Kuulostaa helpolta. Se oli ja on aina ollut sitä mulle itselleni, mun omassa elämässä, oman pään sisällä. Läheistenkin. Mutta isommassa kuvassa se on kyllä kaukana helposta. Tuskaista, ahdistavaa, helvetin pelottavaa välillä.

Kun pakonomaisesti seuraa kaikkea sitä mitä yhteiskunnassa ympärillä tapahtuu, miten meistä  – minusta – puhutaan, on ihan selvää, että vaikka mä ehkä olen voittanut oman taisteluni niin se ei ole mikään default -tila kaikille. Eikä se oo mitään helppoa mullekaan. Rinnastukset koirien naimiseen, pedofiliaan, seksuaaliseen väkivaltaan, sairauteen, luonnottomuuteen satuttaa ihan oikeasti. Vitun lesbo ei ole mikään hellittelynimi, vaikka toki totta onkin.

Sitä on ollut aina jotenkin vaikea ymmärtää, että miksi mun olemassaolo, mun onnellisuus – se olo et on kokonainen – loukkaa jotakuta niin paljon, että mun tarvitsee pelätä. Että mun tarttee päivästä toiseen kuunnella huutelua, loukkauksia, ahdistelua, törkeyksiä, sietää pitkiä katseita, huuteluja, likaisia ehdotteluja.

Ja kyllä. Kyllä mua pelottaa. Mut mä en ikinä tule antamaan periksi. Mä en tule ikinä luovuttamaan. Kuljen aina pää pystyssä.

Ylpeenä.

Sen olen itselleni velkaa. Ja sulle, rakas.

https://www.flickr.com/photos/notionscapital/3505360132/in/photolist-6kKTrE-r9E9En-7iNodP-rrgL3H-7iNqVH-7iNq2K-8dEYXU-s4odmv-sn81C7-e85whN-7iNpzK-72WbqX-hVJG9R-sokad6-f1nv72-7iNpJr-7iSkcq-rqx9zn-rrc2aM-rwfvDp-cnrxAq-7iNqE8-s6psFE-eWe9aK-8cXFvp-skqCkm-7iNpW2-7iNqMF-bzSyP2-7iSkBW-7iNpFe-7iSiQq-e6VLT7-sbB7MP-7iSkn3-uqzB8f-s6jnhK-7iSkPG-s5AaF3-soMv2Q-s6zvqD-7iNpL8-s4ocFn-7iSksN-e6ywhL-vdzf4d-uWxzjU-6KU6va-6KU2it-6KUaw8

Mainokset

3 comments

  1. Mellow · huhtikuu 6, 2016

    Kaikki huutelut sun muut johtuu aina niitten huutelijoiden suppeasta maailman kuvasta. Ihmiset jotka on sinut ittensa kanssa ei tunne tarvetta puuttua muiden elämään, toisten mielestä taas teki mitä tahansa niin elää väärin. Ihan kuin oikeasti olisi olemassa yksi oikea tapa elää. Mulle on ainakin ihan sama mitä ihmisten elämällään tekevät kunha eivät satuta toisia, luontoa tai eläimiä. Mieluiten tietty tekevät ja elävät juuri sillä tavalla kuin haluavat, silläpä säästyttäisiin paljosta pilkasta.

    Liked by 1 henkilö

  2. Marou · Touko 1, 2016

    Missä Talebanin hallitsemass afgaanikylässä olet mahtanut kasvaa? Tämä 23-vuotias, syvältä maaseudulta kaupunkiin 19-vuotiaana muuttanut homojäbä ei ole elämässään tainnut kohdata yhtä paljon vihaa ja halveksuntaa kun mitä sä kai ehdit vastaanottaa yhdessä päivässä. Yläasteella tuli kuraa niskaan, mutta maaseutuvaruskunnassa intissäkin suhtauduttiin lähinnä huumorilla ja uteliaisuudella kun annoin asian tulla ilmi jossain vaiheessa. Nykyään bussipysäkillä on saanut rauhassa suudella kaveria. Ainoa harmittava seikka joka tulee äkkiseltään mieleen on se, että muslimitaustanen poikaystävä ei uskaltanu hempeillä kadulla ettei sana leviä.

    En siis kiellä, etteikö seksuaaliseen tasa-arvoon olisi vielä matkaa tai että aitoon halveksuntaan ja syrjintään pitäisi tottua -ei pidä!-, mutta kehottaisin kyllä miettimään myös omaa sisäistä maailmaa jos koko ajan pelottaa ja ahdistaa. Tai sitten kannattaa liioitella vähemmän.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s