Mun keho, sun keho?

“Ootpa sä kasvanut paljon”
“Hehee, sulla on tollainen maha”
“Oisin luullut sen olevan jo isompi”
“Ootpa sä paljon raskaana!”

Maha

Itse asiassa olen luullakseni “kasvanut” aika keskiverrosti. Missä ajattelit niitten vauvojen kasvavan, jos ei mahassa? Mulla on aika vähän keinoja vaikuttaa itse mahani kokoon. Ja joo, jonkun on aina oltava raskaana, jotta lapsia syntyy, oliko yllätys?

Mutta ei, en mä niin ole vastannut. Enkä millään niillä piikikkäämmillä vastauksillakaan, jotka voisin kuvitella. Olen ehkä vain mutissut jotain tai hymyillyt jotenkin ystävällisesti. Välillä olen pystynyt ohittamaan kommentit heti. Välillä olen itkenyt kotona.

Elän sitä aikaa, jolloin naisen keho lakkaa olemasta hänen omansa (jos se nyt koskaan on ollutkaan). Raskauden aikana se anastus vain otetaan yllättävän annettuna. Että niitä kommentteja sitten tulee, se on ärsyttävää mutta koeta kestää. Kosketuksesta saa kohteliaasti kieltäytyä. Yritä olla välittämättä siitä.

Eli kunhan et vaan laita liian lyhyttä hametta, juo liikaa tai kävele siinä pimeässä puistossa. Ikävät ja asiattomat tilanteet hyväksytään väistämättöminä tosiasioina ja tuetaan naisia niiden kohtaamisessa. Itse asialle ei sitten tehdäkään mitään.

Olen sairastanut syömishäiriötä. En kovin vakavasti mutta pitkäkestoisesti. Kehoni muuttuminen on vaikeampaa kuin toivoisin. On vaikeaa hetkittäin olla ajattelematta, että lihon ja että se on väärin ja että olen huono ja ruma ja lihava. Järki sanoo toista mutta – no sairauksien kanssa järki jää altavastaajan asemaan.

En ole huudellut sairaushistoriaani eikä kommentoijista juuri kukaan sitä tiedä. He eivät tiedä erityisesti satuttavansa minua. Mutta ei se poista itse asiaa, joka koskee kaikkia: naisen keho kaapataan julkiseksi omaisuudeksi. Vaikka siellä on lapsi, kehoni kuuluu yhtä paljon minulle kuin ennenkin. Ei raskautta tai mahaa voi eristää minusta. Kommentoimalla ulkonäköäni et kommentoi lastani vaan kommentoit minua. Ja ihan tiedoksi: raskaana olevan mahan koosta ei voi vetää kovin suoria johtopäätöksiä lapsen koon suhteen.

Kommentoijissa on kaikennäköistä ihmistä, myös feministeinä pitämiäni. Enemmistö on naisia. Hyvin suuri osa itse synnyttäneitä. Miksi te teette sen? Onko teistä ollut niin ihanaa se kaikki kommentointi? Onko mahan kommentointi tuntunut kehumiselta? Onko se ollut ainoa tapa, jolla raskauteenne on kiinnitetty huomiota? Ettekö keksi mitään sanottavaa mutta on tunne, että pitäisi jotain sanoa? Noudatatteko vanhoja tapoja ajattelematta mitään? Vai haluatteko laittaa yhä uudet naiset kärsimään, koska olette itse kärsineet?

On ihan kiva, jos huomioit raskauteni. On ihan ok, jos kysyt, miten voin (vaikka tuntuukin siltä, että rehellistä vastausta ei useinkaan kaivata mutta se on sitten oma tarinansa). Laskettua aikaa voit kysyä, ehkä fiiliksiäni. Mutta sekin on täysin kiva ja ok ja hyvä, että annat minun olla ihminen. Ihan mieluusti puhuisin muistakin asioista. Kaikki ajatukseni eivät ole kaikonneet. Ja kyllä, ehdottomasti kyllä, odotan, että minuun, kehooni ja ruumiillisuuteeni suhtaudutaan samalla tavalla kuin muidenkin ihmisten. Jos haluat kehua, voit yhä sanoa, että näytän hyvältä. Mitään muita huomioita ei itse asiassa tarvitakaan. Uuden mekon voi yhä noteerata ihan tavalliseen tapaan. Se on nätti uusi mekko, jos on ollakseen. Ja sitten voidaan jatkaa olemista, ihan normaalisti ja tasavertaisten ihmisten kesken.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s