Avioliiton ulkopuoliset lapset ja monimuotoiset perheet

Julkisuudessa on viime päivät keskustelu avioliiton ulkopuolisista lapsista tai tarkemmin erään poliitikon lapsesta. Sikäli asiassa ei ole mitään ihmeellistä, sillä avioliitossa syntyy enää noin 56 % lapsista. Määrä on ollut jo pitkään laskeva. Se mikä asiasta monien mielestä tekee ihmeellisen on se, että samalla ihmisellä on samaan aikaan lapsia sekä avioliitossa että toisen henkilön kanssa ilman avioliittoa. En tiedä mitkä juuri tämän kyseisen tilanteen yksityiskohdat ovat, mutta haluaisin miettiä asiaa hetken hieman yleisemmällä tasolla.

Suomalaiset perheet ovat jo pitkään olleet tilastoidustikin niin moninaisia, ettei lainsäädäntö ja esimerkiksi tukipolitiikka ole ollut ajan tasalla. Vasta taannoin korjattiin lakia siten, että myös sellainen isä, joka ei asu lapsensa äidin kanssa, voi saada isyysrahaa hoitaessaan lasta kotona. Toisaalta edelleen eri sukupuolta olevat kämppikset voivat joutua ongelmiin hetero-oletuksen takia. Toisen katsotaan elättävän toista ja tämä voi vaikuttaa esimerkiksi asumistukeen tai lapsilisän yksinhuoltajakorotukseen. (Ja ihan jo lähtökohtaisesti se oletus, että puolisot elättävät toisiaan, on erikoinen henkilökohtaisten tukien kohdalla.) Uuden avioliittolain myötä tilanne monimutkaistuu yhteisasumiselle entisestään, kun Kela voi nyt “naittaa” myös samaa sukupuolta olevat kämppiset.

Puhumattakaan siitä, että tilastot eivät kerro suomalaisista perheistä läheskään kaikkea. Ihmisillä on erilaisia järjestelyitä liittyen elämiseen, kotiin, lasten saamiseen, vanhemmuuteen ja parisuhteisiin. Ihmiset muodostavat elämän elämistä varten, ei taipumaan tilastoihin. Perheiden moninaisuus ei ole minkään yhden kulttuurin tai ryhmän asia. Esimerkiksi yhdessä määriteltyjä polyamorisia suhteita on myös kantasuomalaisten, cis-sukupuolisten heteroiden välillä. Toki muidenkin. Sepä siinä juuri onkin. Ehkä ei kannata olla niin hanakasti viskomassa kiviä muiden valintoja kohtaan. Silloin saa itsekin yhteiskunnan, jossa voi tehdä omalle perheelleen parhaiten sopivia valintoja.

Ja joskus elämä muokkaa perheitä. Kaikki ei ole omaa valintaa. Kaikki ei ole omasta tahdosta kiinni.

Näistä syistä meidän ei pitäisi tunkea toisiamme väkisin ahtaisiin perhelokeroihin, elämään elämää joka ei tunnu hyvältä ja vahingoittaa meitä. Se, että suomalainen käsitys perheestä on lainsäädännössä, puheissa ja ihmisten päissä niin kovin ahdas, aiheuttaa turhaa vaihtoehdottomuutta, puhumattomuutta, häpeää, paheksuntaa ja pahaa mieltä. Se voi johtaa perheiden turhaan hajoamiseen, kun tietty perheoletus ei toimikaan juuri omalla kohdalla.

Perhepolitiikan päämääränä tulisi olla erilaisten perheiden tukeminen ja mahdollistaminen. Samalla meidän kaikkien pitäisi vähän höllätä otetta ja antaa toisillemme tilaa hengittää. Se, että joku asia on mahdollinen jollekin toiselle, ei pakota itseä tekemään mitään, mikä ei tunnu omalta ja hyvältä. Se vain mahdollistaa useammalle omannäköisen elämän.

Loppuhuomio: kun puhun perheiden ja suhteiden moninaisuudesta, puhun koko kirjoituksen ajan aikuisista, vapaasta tahdosta ja yhteisymmäryksessä suhteessa olevista ihmisistä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s