Olisinpa tiennyt

Karjalanpiirakat by Kahvikisu cc.

Mitä haluaisin kertoa ylioppilaaksi kirjoittaneelle itselleni? Monet asiat, joita tulin myöhemmin tietäneeksi; en olisi halunnut tietää niitä vielä siinä vaiheessa.

Nykyinen pisteeni ei tunnu sellaiselta kohdalta, josta käsin voi ojentaa tietämyksiä taaksepäin. Valmistumispäivä on jonkinlainen kollektiivinen vapaudenkaipuun räjähdys. Tässä päivässä on samanlaista pysähtymistä valintojen äärelle kuin uudessa vuodessa. Mistä olenkaan tähän tullut, minne olen menossa. Yhteenveto ja kohti jotakin.

Se mitä minun olisi pitänyt saada tietää, olisi kaiketi pitänyt tapahtua jo jossain vaiheessa aikaisemmin kuin valkolakin hetkessä. Jonkun olisi pitänyt sanoa pienen kylän ihmiselle, että se kiinnostus myös samaa sukupuolta kohtaan on ihan validi ja arvokas tunne. Ei tarvitse pyrkiä siitä pois. Ei tarvitse valita joko tai, et ole päättämätön. Ja että kiinnostus ihmisiin yli sukupuolten rajojen on ihan vakavasti otettava osa identiteettiä. Ei haahuilua jossain välillä.

Read More

Mainokset