Ne vie muiden miehet. Ne houkuttelee kunniallisia puolisoita pettämään. Ne on luonnottomia. Ne haluaa kaiken. Ne ei osaa sitoutua. Niissä on jotain vikaa. Ne on seksihulluja. Ne ei osaa rakastaa. Ne ei halua kasvaa aikuisiksi.
Kun tahdon-voitonpäivänä 28.11.2014 juhlin rakkauden tasa-arvoa lain edessä, en voinut kutsua juhliin kaikkia rakastamiani ihmisiä.
***
Ei ole helppoa olla vähemmistössä. En ole lainkaan ylpeä siitä, että olen kaapissa monille perheenjäsenilleni ja ystävilleni sekä työyhteisölleni. Vaan kenellepä on helppoa aloittaa päivällispöytäkeskustelu omasta seksielämästä äitinsä kanssa? Kuka haluaa kehityskeskustelussa kertoa pomolle parisuhteestaan? Niin, eihän enemmistökään kerro.
Ei ole helppoa olla vähemmistössä. Epäilee itseään. Entä jos se on totta, mitä sanotaan? Entä jos todellakaan en osaa sitoutua? Jos haen jotain mukamenetettyä villiä vapautta? Jos vika onkin nykyisessä suhteessani? Entä jos vain päättäisin elää kuten ennenkin?
Ei ole helppoa olla vähemmistössä. Miettiä, keille uskaltaa kertoa. Pohtia, näkikö joku jotain epäilyttävää ja mitä hänelle pitäisi sanoa. Pelätä, jos joku ystävä ei ymmärräkään. Pelätä sitä, että tulee tuomituksi. Naurahduksia, epäileviä katseita. Epäuskoisuutta. Se on vaan vaihe. Miten sä pystyt elämään niin.
***
Mikä oikein olen? Fakta on kai yksinkertaisimmillaan se, että minulla on puolisoni lisäksi myös muita vakiintuneita rakkaus- ja seksisuhteita sekä sen lisäksi vapaus satunnaissäätöihin. Elän avoimessa suhteessa. Olen polyamorinen. Kuulun seksuaalivähemmistöön, jolle luonteenomaista on haluta ja rakastaa useaa ihmistä yhtä aikaa. Jolle rakkaus ei ole poissulkevaa tai nollasummapeliä tai toista omistavaa.
Meitä on monenlaisia. Jokainen yksilö, jokainen suhde on erilainen. Osalle kyse on seksistä. Osa seikkailee puolisonsa kanssa. Osa elää kolmisin tai nelisin eikä tämän pienyhteisön ulkopuolisia suhteita ole. Osa lipuu polysuhteista suljettuihin suhteisiin ja takaisin ja voi elää kummin vain. Osa ei kaipaa yhtään loppuiän suhdetta. Osa rakastaa useaa ilman suhteiden välisiä hierarkioita. Osa määrittelee itsensä, osa ei.
Jos kymmenen vuotta sitten minulle olisi sanottu, että elän näin, olisin pitänyt sitä mahdottomana. Olin epävarma, hädin tuskin luotin siihen, että yksi ihminen voisi rakastaa minua. Miten ikinä useampi? Miten ikinä luottaisin kenenkään rakastavan minua, jos hän rakastaisi myös muita? En minä ole niin ihmeellinen.
Elämä kasvattaa. Elämä kasvattaa meitä kohti sitä, mitä puhtaimmillamme olemme, jos vain uskallamme antaa sille mahdollisuuden. Minä olen yrittänyt uskaltaa. Ei, en sano, että koin seksuaalisen herätyksen yhtenä yönä ja kas vain, olen uusi ja täydellinen ihminen. Ei, ei. Ensin tapahtui niin paljon muuta. Lopulta tie johti myös siihen, että aloin kysyä kysymyksiä. Liikaa kysymyksiä. Ylittää rajoja. Vähitellen aloin kasvaa itsekseni myös seksuaalisuudessa.
***
En vie kenenkään miestä. Kukaan ei tule, jos ei itse päätä. Minä vastaan omasta uskollisuudestani, muut omastaan.
Ihmisseksuaalisuuden kirjo lienee kokonaisuudessaan luonnollinen, tuskin sitä muuten olisi.
En halua kaikkea. Haluan elämän, joka sopii minulle.
Olen erittäin sitoutunut suhteisiini. Yksi sitoumus ei estä muita. Aion kantaa sormustani hautaan saakka, jos se vain on mahdollista.
Kenessäpä meissä ei vikoja olisi? Rakkauteni ei kuitenkaan ole minun viallisuuteni.
Rakastan seksiä, toki. Toteutan seksuaalisuuttani paremmin, kun en ole vain yhden ihmisen varassa. Kukapa meistä eläisi valistusoppikirjojen mukaisessa seksisuhteessa? En kysy sinun fetisseistäsi, en kaada päällesi kumppanieni määrää. Ellemme sitten yhdessä halua puhua niistä.
Rakastan. Olen pelännyt, vähentääkö uusi rakkaus vanhoja. Ei vähennä. Tiedän, että pystyn rakastamaan useaa ihmistä yhtä aikaa. Vähentääkö uusi lapsi rakkautta aiempia kohtaan?
Aikuisuus, eikö aikuisuus ole juurikin sitä, että uskaltaa elää itselleen sopivalla tavalla?
***
Mitä minä teen, jos en elä luonnotonta ikisinkkuelämää, johon vain yritän sotkea avioliiton? Mitäpä minä. Rakastan vain muita ja itseäni vähän enemmän, vähän paremmin, kun saan olla se, mikä olen.
Pihtarihuorat 
Mahtavaa tekstiä! Itse ajjattelen että et kuulu seksuaalivähemmistöön, uskon että polyamoria on useimmalle ihmiselle ominaista, mutta kulttuurissame yksiavioisuus on nostettu hyveeksi ja normiksi, koska patriarkaalinen järjestelmä on tarvinnut sitä. Itse elän kiltisti yksiavioisessa suhteessa, vaikka tunen vetoa muihinkin ihmisiin. Mielelläni tutustuisin lähemmin myös muihin, mutta en missään nimessä haluaisi luopua rakkaasta kumppanistani. Kiitos tekstistäsi! 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kehuista! Olen itse pohtinut myös paljon tuota kysymystä seksuaalivähemmistöstä. Olen aika samaa mieltä siinä, että uskon, että jonkinlainen valmius tai taipumus polyamoriaan on yleistä. Silloin voisi ehkä ajatella, että kyse on enemmän valinnasta tai elämäntavasta. Olen päätynyt kuitenkin tuohon seksuaalivähemmistöajatukseen vähän kahta kautta: 1. se on auttanut itseäni hyväksymään, että tämä on ihan oikea seksuaalinen taipumus, jota en vain ole valinnut (ja jonka voisin siis helposti valita myös pois) 2. käytännössä näin eläminen asettaa itsen enemmän tai vähemmän vähemmistön asemaan.
Itselläni on käynyt niin hyvä tuuri, että olen sekä saanut pitää puolisoni että elää (pitkälti) kuten haluan, vaikka meidänkään suhteemme ei ollut alusta alkaen avoin. Tajuan olevani onnellinen ja onnekas ja toivon, että muilla olisi yhtä hyvä tilanne.
TykkääTykkää
Hyvä teksti, kiitos! Jos saan jakaa vähän omaa pohdintaani, mitä teksti herätti: Mua vähän mietityttää valinnan mahdottomuuden korostamisessa se, että se kuulostaa siltä, ikään kuin myönnettäisiin, että omassa toiminnassa tai tavassa elää on jotain vikaa ja että olisi jotakin syytä valita se pois, jos sen voisi valita pois. Valinnan mahdottomuutta voi käyttää argumenttina saadakseen hiljennettyä ihmisen, jota on mahdoton saada vakuuttuneeksi, että vaikkapa juuri polyydessä ei ole mitään vikaa. Mutta jotenkin tykkäisin itse käyttää enemmän sellaista argumentaatiota, että kun kyse on jostain, joka kaikille osapuolille sopii, eikä ole syytä olettaa, että kukaan olisi jotenkin syyntakeettomassa tilassa tai pahasti painostettuna suostunut, ja edelleen, ettei tämä jokin aiheuta mitään muuta haittaa ulkopuolisille kuin sen, että nämä joutuvat kohtaamaan erilaisia elämäntapoja – niin miksi tätä jotakin ei voisi tehdä? Miksi kukaan ulkopuolinen haluaisi rajoittaa tällaista? Ja kun tapa olla ja elää tuottaa osallisille iloa, rakkautta ja nautintoa, niin miksi ihmeessä se ei olisi näille ihmisille hyvä – miksi se pitäisi edes haluta valita pois?
Tiedän kyllä erään, joka vastaisi tuohon, että jos voi valita, miksi sitten haluaisi valita ajaa itsensä marginaaliin. Siihen on toki monta vastausta: eri asioiden keskinäinen merkittävyys (kuinka paljon harmia missäkin marginaalissa elämisestä nykymaailmassa on verrattuna siihen onnellisuuteen, mitä siitä voi saada); henkilökohtainen on poliittista -henkinen ajatus marginaalien kasvattamisesta ja näkyväksi tekemisestä; jne.
Mutta kiitos vielä kirjoituksesta, on aina kiva, kun polyjuttuja on esillä jossain.
TykkääTykkää
Kiitos pohdinnoista! Itse en ole ajatellut, että valinnan tai valitsemattomuuden korostaminen tarkoittaisi, että väistämättä haluaisi valita toisin, jos voisi. Ymmärrän toki, että se voi kuulostaa siltä kuin ”näin tässä nyt kävi ja en kyllä tahtoisi mutta onhan näin elettävä ja huokailua päälle”. Minulle se liittyy ennemmin seksuaalisuuskäsityksiin ja osaltaan toki juuri tuohon, että asiaa pitää perustella ihmisille. Minun on pitänyt perustella tätä sekä muille että itselleni. Itselleni ei ole tullut mieleenkään, että tällainen puhe voisi saada ajattelemaan, että joku olisi pakotettu tai ei-täysivaltaisena mukana. Kiinnostavaa kuulla, että sellainenkin mielikuva voi tulla. Ja kyllä: kaikkien suostumus, kaikkien nautinto, kaikkien ilo!
TykkääTykkää